Mika Hynnä

Vaikkakin Ubuntu Feisty 7.04:n julkaisupäivä (19.4.) lähenee kiivasta tahtia on jo kyseinen jakeluversio beta-vaiheessaankin loppuunasti viilatun oloinen. Tällä hetkellä se saakin asuttaa “serveri”-konettani ja vanhempien Internet-porttia, mutta omaan kannettavaani järjestelmä oli aivan liian valmiiksi pureskeltu. Täytyi siis löytää jälleen vaihtoehto.

Tulihan tuota Gentoo GNU/Linuxia pohdittua hyvänä vaihtoehtona hetki, jos toinenkin, mutta niiden vuosien aikana, jolloin kyseistä Linuxin jakeluversiota ajelin, oli Gentoon sydän, Portage, purkkaantunut pahasti. Pythonilla tehdyn hallintaohjelmiston rakenne oli useiden mielestä jo niin laaja ja epäselvä ettei siitä saanut juurikaan tolkkua. Koko roskasta oli muodostunut hidas ja raskas. Vaihtoehto oli kuitenkin C:llä tekeillä. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä odottelemaan kaikkien ohjelmien kääntymistä, kun ne voisi saada lähes yhtä toimivina valmiina binääreinäkin.

Testiin menikin siis QuakeNetissä #unixguru-ystäväisteni kovasti kehuma Arch Linux, joka käyttää tar.gz-paketteja ohjelmiensa käärimiseen ja pakettimanagerina pacmania, i686-optimoituja binäärejä valtadistroista poiketen (aww c’mon, aikooko joku oikeasti asentaa Pentium Pro:hon tai huonompaan jotakin Ubuntu Linuxia?), on mahdollisimman yksinkertainen ja mikä parasta: vahvasti yhteisö-pohjainen (AUR).

Arch Linux 0.8 “Voodoon” asennuksen toteutin kätevästi USB-flash-muistilta hyödyntäen syslinuxia. Noin 25 Mt kokoinen ftp-asennus iso-kuva, kun mahtuu lähes jokaiselle tarjolla olevalle USB-massamuisti-palikalle kiltisti. Konsolipohjainen asennus oli yllättävän vaivaton, ainakin kokeneelle linuxistille, ja vaikutti sopivan loppuunasti viilatulta kohdeyleisö huomioon ottaen. Asennusta varten paketti-peilejä oli kiitettävästi saatavilla jopa Suomesta yksi kappale, mutta otin käyttööni ruotsalaisen gigabyte.nu:n suositusten perusteella. Mirrorselect on ystäväsi.

Pacman osoittautui iloiseksi yllätykseksi. Kätevä, looginen ja ennen kaikkea nopea. Ohjelma ei jää ihmettelemään omiaan vaan tarkastaa pikaisesti ristiriidat muiden pakettien kanssa ja läjäyttää softan paikalleen. Pakettien riippuvuudet ovat hyvin hallussa ja pakettien määrä laaja, jos ei vakio listoilla jotakin ole niin se löytyy luultavasti AUR:sta.

Arch Linuxin asetusten määrittely on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Järjestelmän perusasetukset määritellään rc.conf-tiedostossa, johon asetetaan ajettavat rc-scriptit ja niiden suoritus järjestys, käynnistyksessä ladattavat moduulit ja lataamatta jätettävät, verkon asetukset ja tuttuakin tutummat ympäristömuuttujat merkistöt ja konsolifontit mukaan lukien. Itse rc-scriptit asuvat loogisesti /etc/rc.d/ hakemistossa ja niitä voi suorittaa tutulla tavalla tökkimällä start/stop/restart -parametreillä.

Mikään järjestelmä ei kuitenkaan ole täydellinen, mutta mitä vikoja ja puutteita Arch Linuxiin on eksynyt? Jakeluversion luonteesta johtuen on paha alkaa moittimaan järjestelmän yksinkertaistettua olemusta, koska käyttäjälle on annettu mahdollisimman vapaat kädet. Kernelikin oli tuorein vakaa ehdokas kernel.org:sta, mutta valitettavasti siitä oli jätetty kokonaan pois moduulien poistelu kernelistä ajon aikana. Tämän seurauksena oli jo pakko siirtyä kääntelemään omaa kerneliä, sillä vasta 2.6.21:en on tulossa suora tuki oman kannettavani mono-kaiuttimelle. En tosin kykenisi elämään ilman Linux-PHC-patchiäkään ja sen suomia prosessorin jännitteiden laskemis mahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan Arch Linux on tähän astisista lukuisista Linux jakeluversioista kaikista moniulotteisin kyhäelmä. Ei liian monimutkainen, mutta taipuu silti moneksi ja antaa käyttäjälleen riittävän vapaat kädet jo alusta lähtien ilman, että täytyy odotella tunteja yhden vaivaisen ohjelman asentumista.