Tietoisku
Olen vuonna 1986 syntynyt elämänmyönteinen ja tiedonjanoinen 2. vuoden tietotekniikan insinööriopiskelija Satakunnan ammattikorkeakoulusta Tekniikka Porista. Suuntaudun opinnoissani ohjelmistotekniikkaan ja tarkoitukseni on valmistua vuoden 2010 paikkeilla.
Nyt
Opiskelua opiskelua, aamusta iltaan ja ahkerasti! \o/ Toinen vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja uusia opiskelijoita tutustutetaan koulun tavoille kovalla vauhdilla tuutorin tehtävissä, ketään kuitenkaan kelkasta jättämättä.
Ennen…
Valmistuin vuonna 2005 Punkalaitumen lukiosta ylioppilaaksi ja suoritin kansalaisvelvollisuuteni varusmiespalveluksessa saapumiserässä I/06 Porin Prikaatin panssarintorjuntakomppaniassa.
Muuta pientä
Löysin itselleni toiminnallisen kuntoilutavan ja viihteen marraskuussa 2006 tanssipeleistä. Sittemmin on tullut huolehdittua omasta kunnostaan myös lenkkeilemällä ja pienimuotoisella lihashuollolla. Uin myös mielelläni, mikä oli mahdollisesti yksi syy, joka ajoi minut Poriin Suomen pisimmän hiekkarannan lähettyville. Toisinaan vapaa-ajalla tulee myös lenkkeiltyä ja pyöräiltyä. Seurailen ahkerasti myös useamman nettisarjakuvan tarinankehitystä.
Vain kuolleen ruumiini yli..
Congratulations, your dead body is worth $5475.00! The Cadaver Calculator - Find out how much your body is worth